sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Yhteishaastattelussa harjoituksen johtaja Sari Viirto ja varajohtaja Mervi Pihakari


Mitä tavoitteita harjoitukseen asetettiin?
Näin suuressa harjoituksessa tapahtuu paljon. Halusimme oppia, saada uusia vaativia kokemuksia ja valmiuksia toimia jatkossakin vieläkin haasteellisemmissa tehtävissä. Yhtenä tavoitteena oli myös virkistäytyminen ja yhdessäolo.

Miten harjoitus on sujunut tähän asti?
Ottaen huomioon, että tämä on meille ensimmäinen kerta järjestää näin iso harjoitus, niin loistavasti on sujunut.

Mikä on päällimmäisenä jäänyt mieleen harjoituksesta?
Se valtava voimavara mikä naisissa on. Innostus ja henki huokuu tästä porukasta. Yhteishenki oli heti ensimmäisestä päivästä lähtien havaittavissa ja se myös näkyy.

Minkä tekisitte toisin?
Kenties joitain pieniä käytännön asioita.

Mitä näin ison harjoituksen suunnittelu ja järjestäminen on vaatinut ja mitä se on puolestaan opettanut?
Aikaa, paneutumista ja intoa tehdä tätä työtä täydestä sydämestä ja tosissaan. Opettanut, että asioita voi tehdä monella tavalla, sillä me naiset olemme erilaisia. Kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja tarmokkuutta, että asiat hoituvat. pitkälläkin aikavälillä. Luonut yhteishenkeä koko porukkaan ja tuonut paljon uusia ystäviä.

Mitä teette harjoituksen jälkeen sunnuntaina kun pääsette kotiin?
Saunaan, saunaan, saunaan…...

Mitä teille merkitsee naisena toimiminen maanpuolustuksessa?
Se merkitsee isänmaanrakkautta. Tiettyjen arvojen kunnioittamista ja viestin viemistä seuraaville sukupolville. Maanpuolustustoiminnassa pääsee kokeilemaan omia rajoja ja niistä selviytyminen palkitsee hyvällä mielellä. Harrastuksena tämä on mukavan monipuolista.

Mitä terveisiä lähetätte kurssilaisille kotiin vietäväksi?
Jatkakaa kotipaikkakunnillanne maanpuolustustyötä tällä samalla tarmolla ja innolla mitä täällä osoititte. Hyvää syksyn jatkoa kaikille ja osallistukaa toistekin. Hymyillään kun tavataan J

Ei kommentteja: