perjantai 19. syyskuuta 2008

Hyvät naiset - tervetuloa Tammi 2008 -harjoitukseen!


Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta astui voimaan tämän vuoden alussa. Yhtenä MPK:n julkisena hallintotehtävänä on kehittää naisten mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoiseen maanpuolustukseen sekä järjestää siihen liittyvää koulutusta.

Te Tammi-harjoitukseen osallistuvat naiset opiskelette tämän viikonlopun aikana aiheita, joita tarvitaan arjen ja poikkeusolojenkin vaaratilanteista selviämiseen. Kriisinsietokyvyn kehittäminen, erilaisten vaaratilanteiden ennakointi, johtamisvalmiudet, etsintä- ja ensiaputaidot ja viestivälineiden käyttö ovat kaikille hyödyllisiä taitoja. On ihailtavaa, että te haluatte käyttää vapaa-aikaanne näiden hyödyllisten taitojen opetteluun.

MPK haluaa jatkossakin tarjota näiden aiheiden laadukasta koulutusta lähellä kotia edulliseen hintaan. MPK:n piirien koulutustarjonnassa on ensi vuonna satoja kursseja, joiden tarkoituksena on antaa myös naisille valmiuksia vaaratilanteiden ennakointiin ja niistä selviämiseen.

MPK:n antama siviilikoulutus palvelee jatkossa aikaisempaa paremmin sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoitteita. Koulutus lähtee entistä selkeämmin yhteiskunnan tarpeista ja ottaa samalla huomioon kansalaisten tarpeet saada tietoa ja koulutusta arkiturvallisuudesta.

Uuden lain mukaan MPK jatkaa toimintaansa myös poikkeusoloissa. Tärkeä osa tätä kehitystä ovat kaikkiin maanpuolustuspiireihin muodostetut koulutus- ja tukiyksiköt (KOTU). Yksiköt tarjoavat vapaaehtoisille naisille ja miehille uuden mahdollisuuden sitoutua sekä normaali- että poikkeusolojen tehtäviin.

Yksikön tehtävänä on toteuttaa piirin toimintasuunnitelman mukaiset koulutus- ja tukitehtävät. Lisäksi yksikkö osallistuu koulutuksen kehittämiseen piiripäällikön ohjeiden mukaisesti. Piirit kouluttavat tehtäviin nimettävät henkilöt. KOTU-tehtävistä kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä oman alueensa piiripäällikköön. Tarjolla on monia mielenkiintoisia ja haastavia tehtäviä oman alueenne KOTU-yksiköissä.

Toivotan teille kaikille Tammi 2008 -harjoitukseen osallistuville antoisaa viikonvaihdetta tärkeän asian parissa.




Harri Kainulainen
puheenjohtaja
Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Ei kommentteja: